lauantai, 14. huhtikuu 2012

10.tehtävä osa 2

10 pistettä ja papukaijamerkki- kurssin itsearviointi.

Mitä sellaista teit, mitä et ollut aikaisemmin tehnyt ? Tähän on helpompi vastata kun kääntää kysymyksen muotoon. mitä sellaista tei mitä olit jo aikisemminkin tehnyt? Nimittäin lähes kaikki oli minulle uutta. Olin ollut aikaisemmin facebookissa , muta sivujen ja ryhmien luominen siellä oli uutta, samoin toisten seuranta tehtävän muodossa ja sorsastus FB:ssä. Blogin kirjoittaminen oli uutta, videoiden katselu  YouTubessa oli uusi asia, olin aiemmin laittanut kuvia FB:n mutta en blogiin, verkkokeskustelut, sekä verkkohartaus oli uusi asia.

Vaikein asia oli minulle verkkohartauden laittaminen slideshareen. Sain apua työpari- ja kurssikaveriltani Leena O:lta kiitos vielä siitä Leenalle. Muutenkin jos on ollut vaikeuksia ja ei ole oikein ymmärtänyt tai osannut jotain, niin Leenan kanssa olemme pähkäilleet ja miettineet asiaa. Tänne kurssille tuleminenkin oli helpompaa kun tiesi että on ystävä jolta saa tukea. Olen kyllä saanut tukea myös kouluttajalta Ida-Marialta kiitos myös hänelle.

Paras löytöni oli Youtube videot ja yleensäkin käsityöt sieltä. Eksyin siellä neulahuovutus videoista neule ja punonta videoihin. Olen käsitöiden suhteen kaikkiruokainen, joten kaikki käsityöt kiinnostavat ja niitähän löytyy YuoTubesta. Samoin olen bongaillut kurssin aikana erilaisia blogeja tässä muutama  Pirena, Hanmade by Kirsilinnea, Silmukat ristissä ja Sukka o mu juttu.

Kuten edellä kerroinkin olen sanut hyvin tukea, myös muut  kurssikaverit ovat hyvin kannustaneet ja auttaneet. Chat- linja on ollut sellainen, että oikeasti on saanut tuntuman että kurssikaverit ovat olemassa. Siellä on saanut hyviä neuvoja ja vinkkejä. Joku toinen on saattanut kysyä sellaista asiaa mitä itsekin on pohtinut. Se, että kaikki näkee minkälaista keskustelua siellä käydään on hyvä. Sinne voi myös palata myöhemmin ja se keskustelu säilyy siellä. Annoinko minä itse tukea, sitä en tiedä. Ainakin yritin kommenteissa nostaa hyviä puolia tehtävän suorituksesta.

Tämä kurssi on kokonaisuudessaan ollut minulle hyvin merkittävä, sillä tiedän että lähiaikoina työnkuvani tulee edelleen muuttumaan ja tässä on tullut hyviä asioita mitä voin hyödyntää silloin. Tällähetkellä hyödyllisin oppimiskokemus oli verkkohartaus. Aiomme näyttää sen ensi kerralla Taidetiistaissa hartaudessa. Samoin blogin kirjoittaminen on ollut hyödyllistä. Vähiten hyödyllinen, ei mikään.

Olisin toivonut joskus aikaa enemmän tehdä tehtäviä, tämä kymmenen viikkoa on ollut aikamoista puristamista. Kurssille lähtiessä oli tarkoitus, että olisimme voineet tehdä tehtäviä työpäivän aikana, mutta käytännössä se ei ole onnistunut. Sunnuntai päivät ovat vierähtäneet tehtäviä tehden ja aika moni ilta. Monen tehtävän kohdalla on ollut tunne että olisi voinut tehdä tehtävän paremmin ja syvemmin mutta aika ei ole riittänyt siihen.  Toisaalta tehtävät on nyt tehty ja tiedän miten ne tehdään, joten voin syvennellä sitten kun otan tietoni käyttöön käytännössä. Paljon meni aikaa  myös toisten tehtäviä kommentoidessa. Olisiko vaikka 3 kommentointia riittänyt?

Mietimme Leenan kanssa vähän yhdessä näitä kehittämisideoita ja mieleemme tuli seuraavaa. Linkit voisivat olla esillä suoraan tehtävissä(alkupuolen tehtävissä ne eivät olleet ainakaan) ettei vaan tyyliin pääset sivulle tästä . Voisimmeko saada kaikkien kurssilaisten blogi osoitteet listana. Se olisi kiva, jos myöhemmin tarvitsee palata toisen kurssilaisen blogiin tarkistamaan jokin opittu asia. Tehtävissä oli liian tiukka aikataulu ja alussa luvattiin että loppuakohti helpottaa mutta ainakaan minun kohdallani niin ei käynyt. Kurssin aloitus meinasi lannistaa meikäläisen jo alku metreille kun ei päästy Lintulaudalle heti, mutta onneksi tekniikka rupesi sitten pelaamaan ja kurssi alkoi.

Kiitos kurssista, olen ylittänyt itseni moneen kertaan ja olen saanut paljon tältä kurssilta. Ida-Marialle erityiskiitos, kurssi oli mahtava. KIITOS.  

tiistai, 10. huhtikuu 2012

10. tehtävä

Pakko se on uskoa, mutta nyt alkaa viimeinen tehtävä. Pitää miettiä miten, kenelle,
lihavoiko, kursivoiko, avain sanoja,  otsikkoa, kappalejakoa,

voi tutustua Anja Alasillan FB:ssä kirjoituskouluun, jos tuntuu ettei hallitse em. asioita tai muutenkin. Kävinkin siellä vilkaisemassa ja huh tuli äikän tunnit mieleen, olihan se asiaa mutta nyt ei kyllä intressit riitä sinne asti. Joten menen eteenpäin näillä tiedoilla ja taidoilla.

Työseurakunnallani ei ole kuvapankkia, saa nähdä onko tämän kurssin jälkeen. Joten työntekijöistä ei ole kuvia mutta sähköpostiosoitteet ja työpuhelinnumerot löytyvät suhteellisen helposti, kirjoitin suhteellisen koska esim allekirjoittanut on lastenohjaaja ja me lastenojaajat olemme yhteisten työalojen listan alla emme siis seurakunnantyöntekijöiden luettelossa, vaikka työpiste on kirkon tiloissa.

Seurakunnan sivuilla julkaistaan uutisia, kuvia ja blogeja ja näistä löytyy jaa- toiminto. Kallaveden seurakunnalla ei ole omaa FB-sivustoa. Joten siinä olisi haastetta jos sen perustaisi ja ylläpitäisi. Olemme työparini kanssa ylläpitäneet Taidetiistain FB-sivuja pari vuotta ja kyllä se työstä käy, joten en lähtisi näillä resursseilla seurakunnan omaa sivustoa pyörittämään. Siinä pitäisi olla isompi tiimi mukana, jotka pitäisivät siitä huolen ja kirjoittelisivat ja päivittäisivät sinne.


Yllättävä tehtävä on seurata jonkun henkilön profiilia kuukausi taaksepäin. Ensin ajattelee etteikai nyt kenenkään profiilia voi mennä tutkimaan tarkemmin. Mutta toisaalta henkilö itse on kirjoittanut ja julkaissut ne muiden nähtäville, joten saahan niitä lukea ja vähän analysoidakin. Siis valitsin sellaisen henkilön joka mahdollisesti päivittäisi ja käyttäisi FB:tä säännöllisesti ja niinpä valitsin Hengellinen elämä verkossa kouluttajan Mikko Huhtasen. Kuopion seurakunnista  Puijolla on aktiivinen FB- profiili joten valitsin sen yhteisöksi.

Mikko on tykännyt humor inteligente, Valamon luostaria ja Marja Heltelä Kallion kirkkoherraksi. Tässä kolmen kärki. Hän on jakanut mm. linkin kallion seurakunnan kautta; Diakonia avustuksia annettiin 7,5 miljoonalla eurolla viime vuonna, ja erilaisia YuoTube videoita mm. Workin mom ja kiinalassa asustavista naismilonääreistä. Puijon seurakuntaa on tykännyt 57 ja se itse on tykännyt mm.Joulukirkko.fi, kirkkopäivät ja Toisenlainen lahja. Jaettuja linkkejä olivat omat tapahtumat pääsiäisen aikana.
 
Mikon päivitykset aiheista verkkokalastus talvella(siis ei sorsastus), Mikon lukeman kirjan lainauksia ja kuusitaimikon harvennus olivat herättäneet kavereiden mielenkiinnon ja niitä oli kommentoitu. Puijolla taas kaverit eivät olleet käyneet kommentoimassa mihinkään kirjoitukseen tai kuvaan tai linkkiin.

Minut houkutteli toisille verkkosivuille videot, joita ajattelin olevan huumoria samoin houkutteli hyvin onnistuneet kuvat. Olen visuaalinen ihminen, joten jos tekstiä on paljon ja ei kuvia laisinkaan, en yleensä lue päivityksiä. Kuvat kerovat paljon ja  tiedon saa kuvista nopeasti ja helposti. Joten jos ei ole kuvia päivityksissä, ne jää helposti huomaamatta. 

maanantai, 2. huhtikuu 2012

9. tehtävä

Voitteko kuvitella, teen työtäni lasten parissa ja en tykkää yhtään pelata pelejä! Näin se vaan on, joten kävin kyllä kurkkaamassa millainen Raamattupeli on,  mutta se siitä.

Kappeli oli minulle uusi hyvä tuttavuus, kauniit kuvat etusivulla, jotka vauhtuvat toinen toistaan puhuttelempiin kuviin. Videohartaudet, rukoukset, rukousruletti ja paljon muuta, tulen varmasti palaamaan tänne sivustolle.

Olen käynyt ja ollut toteuttamassa live tuomasmessuja ja nyt kävin virtuaalisellaisessa. Ne ovat molemmat puhuttelevia omalla tavallaan ja antavat aikaa mietiskelyyn ja rauhoittumiseen sekä osallistumiseen.

Teksti, joka käsiteli pyhiinvaellusta, pisti minut ajattelemaan omaa työtäni lasten ja perheiden kanssa. Mikä on lapselle tärkeää elämässä? Se on tunne että on turvassa ja on turvallista. Että lapsella on tieto ja ymmärrys, että hän on rakastavassa paikassa, jossa on turvalliset aikuiset ja hyvä olla. Lapselle annetaan leikin ja muun toiminnan ohella  mahdollisuus rauhoittumiseen ja hiljentymiseen ja rentoutumiseen. Joskus se on vaikeaa, koska lapset ovat tottuneet kiireiseen elämänrytmiin ja siihen, että aina on mentävä tai tultava jonnekin tai jostakin. Joskus olemme rakentaneet lasten kanssa majoja, jonne lapsi voi halutessaan mennä rauhoittumaan ja olemaan yksin. Se on mielestäni lapsen rukoushetki. 

Olemme miettineet miten voisimme olla Taidetiistain tiimoilta saatavilla myös sellaisille perheille, joilla ei ole mahdollisuus osallistua konkreettisesti kokoontuvaan toimintaan. Sen pohdinnan tiimoilta olemmekin kokeilleet olemista onlinessä tiettynä aikana viikosta eli keskiviikko iltana ja perjantaina aamupäivällä. Olemme siis facebookissa chat-linjalla tavoitettavissa  niinä aikoina. Olemme valmiit keskustelemaan ihmisten kanssa toimintaan liittyvissä asioissa. Taidetiistain toimintaan kuuluu perheiden yhdessä taiteilun lisäksi myös hartaushetki.  Ajattelemme että meidän pitää mennä sinne missä ihmiset ovat nykyisin, siis nettiin, mutta toistaiseksi yhteudenotot ovat olleet aika vähäisiä. Tosin meidän Taidetiistain kaveriporukkakin on rajallinen. Yritämme kehittää koko ajan toimintaamme, joten jos sinulla on ideoita tähän asiaan niin otamme niitä mielellämme vastaan.

Lupailin että saisimme tehtyä hartausvideon, mutta emme ehdi sitä toteuttaa. Tämä Pääsiäinen sotkee kyllä aikataulua nyt sen verran pahasti. Mutta yritän huomenna tiistaina saada jotain valmista aikaan hartausrintamalla.


Sain tehtyä verkkohartauden, kiitos kuuluu työparilleni Leena O:lle hyvästä atk-tukihenkilönä toimimisesta. Käytin Taidetiistain arkistosta kuvia, joita olemme Leenan kanssa kuvanneet vuosien varrella.  Tein ensin PowerPoint dia esityksen joka vietiin Slideshare:n. Tässä linkki: http://www.slideshare.net/TainaKangas/virsi-1351

perjantai, 23. maaliskuu 2012

8. tehtävä

Nyt pitäs verkkosorsastaa. Aika hankala juttu, ensin en ymmärtänyt yhtään mitään, löi tyhjää. Mutta sitten kun olin lukenut tehtävänantoa ja esimerkkejä jonkin aikaa alkoi vähän valjeta. Mutta miten sen siirtäisi omaan työhön? Miten Taidetiistaissa sitä voisi hyödyntää, tai päivä- tai perhekerhossa? Liittyisikö sorsastus jotenkin käsiteltäviin aiheisiin, vai vanhemmille jotakin jotenkin.... Meillähän on taas tulossa kevätjuhlat, voisiko siihen pyytää kommentteja ja ideoita FB:n kavereilta. Ida-Maria vastasikin että näin voisi tehdä. Joten olen juuri laittanut FB:n profili sivulleni kysymyksen aiheeseen liityen. Jään odottelemaan saanko yhtään vastausta. Pitäsköhän sitä tässä viikonloppuna useammin kysellä, kun FB:ssä pitää melkein päivystä että oma asia ei mene piiloon kun sinne tahtoo tulla paljon ihmisiltä omia kirjoituksia.

Kävin katsomassa tänään sunnuntaina oliko tullut ehdotuksia kevätjuhlan suhteen, no eipä ollut. En ollut välillä päivittänyt asiaa, joten kirjoitin uuden kommentin. Katsotaan nappaako nyt, mukana on syötti.

Kallaveden kirkko Wiipediassa: lyhyt kuvaus sijainnista,valmistus vuosi, vihkimispäivä, suunnittelija, kuvaus tiloista ja uruista ja pieni kuva kirkkosalista. Onko kirkkosali toiselta nimeltä lastenhuone? Sillä tekstin loppupulella on virke: Rakennuksen lastenhuoneessa on mahdollista osallistua jumalanpalvelukseen?

Kävin kurkkamassa Avainklubiin. Kaikki sivut eivät tietenkään avautuneet minulle, olisi pitänyt kirjautua sinne. Mutta aika kiinnosta sivusto se oli, sinne voi heitellä ideoita tuotekehittelyyn. Mutta toimisiko se seutakunnan näkövinkkelistä, miksi ei jos se olisi erillinen aate-pohjainen sivusto ja sinne pystyisi omia ehdotuksia laittamaan. Siellä pitäisi olla kyllä jokin nimetty henkilö joka seuraisi mitä sinne ehdotetaan. Paitsi silloin se olisi kuin keskustelufoorumi.?

Kirkonsuuntaviivat sivusto oli kiinnostava myös. Siellä oli hyvin tietoa jos haluaa verkkokeskustelijaksi. Sekä muuta kiinnostavaa.

Tehtävänä oli myös lukea eri kirjoituksia. Lukemistani kirjoituksista mieleeni jäi päällimmäiseksi Janne Ruohiston:osaamisen jakaminen: Miksi ihmiset auttaisivat toisiaan? Hän vastaa, että tähän vaikuttaa  1. Yhteisöllisyys, 2. oppiminen 3. arvostus ja 4. menestyminen. Eli antamalla saat itsellesi enemmän. Ja itse olen ehdottomasti samaa mieltä.

Ei anna sorsastus nyt saalista. Olenkohan ymmärtänyt tehtävän oikein, jotenkin tuntuu että mennäänkö metsään. En pässyt kenenkään blogeja kommentoimaan kun kukaan ei ollut vielä tehnyt niitä tästä kahdeksannesta tehtävästä ja sorsastus ei anna tulosta ja ja ja...... no näillä mennään nyt. 

sunnuntai, 18. maaliskuu 2012

7.tehtävä

Tässä tehtävässä kurkistetaan googlen maailmaan. Mitä googlen hakukone löytää minusta? Osumia oli 8, joista tunnistin itseni. Ne liittyvät työhöni; Taidetiistaihin, perhe- ja päiväkerhoihin.  En ollut aiemmin etsinyt itsestäni tietoa näin, ja se tuntui aika oudolta. Olin ollut tietoinen, että jotain tietoahan minustakin löytyy, mutta nyt näin sen konkreettisesti. Kuvahaullakin tuli osumia ja tuli sellaisiakin, joita itse en ollut aiemmin nähnyt. Joten on varmaan ihan hyvä aika ajoin googlettaa omalla nimellä ja tarkistaa mitä tietoa minusta löytyykään.



Onhan se nykyisin aika pelottavaakin kun itsestä löytyy tietoa, joka on näin julkista. Mutta toisaalta kun on seurakunnan työntekijä on oltava ihmisten saatavilla ja tätä kautta se onnistuu hyvin(googlen kautta)

Tilastinti kohta löytyi helposti kojelaudan kautta vuodatus-alustassa. Blogissani oli kävijöitä vähän, vain tämän kurssin kurssikaverit, joka olikin etukäteen oletettavissa. On kai tuommoiset seurantamittarit hyödyllisiä, kun pitää tulosta syntyä. Omassa työssäni mietin miten sitä hyödyntäisi, ehkä siinä miten seurakuntalaiset löytävät jonkun kirjoituksen seurakunnan sivuilta tai vaikka kuinka moni on käynyt katsomassa jotain tapahtumakutsua.

Kävin kurkkamassa twitteriä. Ensin jäykistyin kun ajattelin että sinne pitää kirjautua ennenkuin sieltä saa mitään hakua tehtyä. Jotenkin tässä vaiheessa kurssia tuntuu tuo somen tietotulva lyövän yli minun aivokapasiteetin ja en halua liittyä enää mihinkään uuteen juttuun. Löysin kuitenkin hakureitin ilman kirjautumista. Laitoin googleen Tarja Halonen twitter ja näin pääsin hänen twitter-sivulle. Sitten laitoin hakukenttään sanoja kuten viikonloppu, elokuva, Kreikka ja kirkko.Oli aika huimaa huomata että varmaankin se menee niin että kaikki näkee kaikkien kommentit ja kenelle twittailee ja kuka seuraa ketäkin.

Google documentissa kirjoittaminen oli hauskaa. Minusta oli suurenmoista oppia käyttämään tätä. En kylläkään osaa vielä ajatella kuinka tätä suoraan voisi työssäni hyödyntää. Ehkä jotain tarinoita  tai kertomusia kirjoittaessa yhdessä isommalla porukalla. Kirjoitin siitä kun päähenkilö oli lähdössä naapurin koiran perään, jonka arvioi olevan naapurin Turre. Samoin kokeilimme työparini kanssa vuorokirjoitusta. Se oli niin naurettavaa ja hauskaa, että seinäntakaa työkavereita kävi ihmettelemässä mikä voi olla noin hauskaa ja keskellä työpäivää. (meillä on mahdollisuus olla verkkokurssilla silloin kun meillä ei ole ryhmiä vedettävänä) Kävin myös laittamassa pari sanaa Jeren kirjoitukseen. Tuntui ettei oikein uskalla toisten kirjoitusta mennä muuttelemaan. Että toinen voi loukkaantua kun hänen tekstiä muuttaa, mutta toisaalta se antaa mahdollisuuden vaikka uusiin juonen käänteisiin. Kiva kokemus.